Suomessa alkanut muutaman viikon kilpailutauko, sai Emil Hertenin ja Veera Virtasen suuntaamaan Ruotsiin kisaamaan. Ruotsin mestaruussarjan kolmas osakilpailu ajettiin Bodenissa.

Herten oli käynyt hakemassa tuntumaan edellisenä päivänä Kalixin radalta ja nuorimies oli jälleen virtaa täynnä kisapäivään lähdettäessä. Viivalle asettui luokassa 23 kuskia ja aamutreenien kolmas sija lupasi hyvää kilpailupäivää.

Ensimmäisessä erässä lähtö ei aivan onnistunut, ja ohittaminen oli vaikeaa lyhyellä ja teknisellä radalla. Sijoitus kuitenkin neljäs. Toisessa erässä lähtö onnistui paremmin ja hetken toisella sijalla ajettuaan Emil teki hienon ohituksen Anton Perssonista ja ajoi ”kärkeen ja karkuun”. Toisesta erästä siis voitto selvällä marginaalilla.

Finaalin lähdössä oli ohjelmaa joka tiputti Hertenin sijalle 13. Tästä alkoi hurja takaa-ajo, joka sisälsi huikeita ohituksia. Ikävä kyllä kierrokset loppuivat kesken Emilin ehdittyä sijalle 5. Tämä kuitenkin upea suoritus huonon lähdön jälkeen.

Seuraavaksi Emil lähtee Umeåån harjoittelemaan ja säätämään kelkkaa ensi viikonlopun Bygdsiljumin kilpailua varten.

Virtasen kilpailupäivä alkoi iltapäivällä. Naisia oli kilpailuun ilmoittautunut 14. Luvassa oli Suomen kilpailukaaviosta poiketen harjoitukset ja kaksi 10 minuutin + 2 kierroksen finaalia.

Harjoituksista 10. nopein aika, rata oli kuskin mieleen, vaikka olikin ylivoimaisesti rankin ja haastavin tänä talvena ajetuista kilpailuradoista.

1. finaaliin lähdettiin sarjapisteiden mukaan, eli paikka takaristä. Lähdössä Veera jäi hieman pussiin eturivin kuljettajien arpoessa lähtevätkö sisä vai ulkolinjalle ensimmäiseen mutkaan. Pari kierrosta ajoa hitaamman kuskin perässä, kunnes ohituspaikka löytyi. Sen jälkeen omalla ajolla maaliin sijalla 10.

2. finaaliin lähdettäessä kroppa oli jo aika hapoilla ensimmäisestä pitkästä erästä. Lähtöpaikka jälleen takarivistä, nyt lähtö onnistui kuitenkin paremmin. Toisella kierroksella jälleen ohitus ja sen jälkeen ensimmäisen erän kaavaa seuraten omalla varmalla ajolla maaliin sijalla 9.

Lopputuloksissa yhteenlaskettu sijoitus 10.

”Lähdin Bodeniin hakemaan kokemusta ja sitä tuli taas roppakaupalla. Rata oli todella rankka, mikä yhdistettynä pitkiin eriin vei mehut kuskista täysin. En ole kertaakaan tänä talvena ollut näin loppu kilpailun jälkeen, mahtava ajaa pitkiä eriä joissa pääsee testaamaan omaa kuntoaan. Tämä oli hyvä treeni MM kilpailuja varten. Suuri hatun nosto Ruotsin naisille, ajavat todella kovaa. Olen tyytyväinen omaan tekemiseeni tänään. Seuraava kilpailuni on viikon päästä Bygsiljumissa.”

Kuva: Omikron.kuvat.fi

27 Comments

  1. 1equitable

    13 tammikuun, 2022 at 3:08 am

    2alexander

  2. live gay web cam chat rooms

    14 tammikuun, 2022 at 2:36 pm

    gay live chat rochestervideo https://bjsgaychatroom.info/

  3. gay bdsm dating

    14 tammikuun, 2022 at 5:21 pm

    white gay liberal dating interracial to avoid seen as racist https://gaypridee.com/

  4. gay teen chat rooms

    14 tammikuun, 2022 at 10:41 pm

    gay pnp chat free https://gay-buddies.com/

  5. gay dating sites black dating white

    15 tammikuun, 2022 at 11:20 pm

    turns to gay sex dating https://speedgaydate.com/

  6. konami free slots

    29 tammikuun, 2022 at 12:02 am

    igt free slots https://freeonlneslotmachine.com/

  7. ตรวจหวยวันนี้

    29 tammikuun, 2022 at 2:11 am

    … [Trackback]

    […] Find More Information here to that Topic: teamloukko.com/herten-ja-virtanen-vierailivat-ruotsissa/ […]

  8. jackpotjoy slots download

    29 tammikuun, 2022 at 6:01 am

    casino joy slots https://pennyslotmachines.org/

  9. gossip slots

    29 tammikuun, 2022 at 8:56 am

    mail slots for walls https://slotmachinesworld.com/

  10. click for info

    2 helmikuun, 2022 at 11:53 am

    … [Trackback]

    […] There you will find 15387 more Info to that Topic: teamloukko.com/herten-ja-virtanen-vierailivat-ruotsissa/ […]

  11. scatter slots characters

    3 helmikuun, 2022 at 6:38 pm

    jackpotjoy slots download https://slotmachinesforum.net/

  12. youtube slots 2022 vegas

    3 helmikuun, 2022 at 10:17 pm

    birds of prey free slots https://slot-machine-sale.com/

  13. Beretta Pistols

    4 helmikuun, 2022 at 1:55 am

    … [Trackback]

    […] Find More on on that Topic: teamloukko.com/herten-ja-virtanen-vierailivat-ruotsissa/ […]

  14. 456 free slots casino

    4 helmikuun, 2022 at 2:35 am

    old vegas slots https://beat-slot-machines.com/

  15. free konami slots online

    4 helmikuun, 2022 at 5:54 am

    big fish slots free https://download-slot-machines.com/

  16. sunset slots instant play

    4 helmikuun, 2022 at 10:06 am

    slots machine https://411slotmachine.com/

  17. all slots casino

    4 helmikuun, 2022 at 1:44 pm

    free penny slots vegas https://www-slotmachines.com/

  18. jackpotjoy slots download

    4 helmikuun, 2022 at 4:25 pm

    princess bride slots https://slotmachinegameinfo.com/

  19. definition of dissertation

    10 helmikuun, 2022 at 9:13 pm

    motivation for dissertation writing https://buydissertationhelp.com/

  20. phd dissertation help database

    11 helmikuun, 2022 at 6:01 pm

    tips for writing dissertation https://dissertationwriting-service.com/

  21. all but dissertation completion programs

    11 helmikuun, 2022 at 9:58 pm

    dissertation writing and editing https://help-with-dissertations.com/

  22. writing a rationale for a dissertation

    12 helmikuun, 2022 at 12:35 am

    online law dissertation help https://mydissertationwritinghelp.com/

  23. dissertation proposal help

    12 helmikuun, 2022 at 5:09 am

    it dissertation help https://dissertations-writing.org/

  24. doctoral dissertation writing service

    12 helmikuun, 2022 at 8:54 am

    dissertation methodology https://helpon-doctoral-dissertations.net/

  25. kardinal stick

    17 helmikuun, 2022 at 3:15 am

    … [Trackback]

    […] Read More here on that Topic: teamloukko.com/herten-ja-virtanen-vierailivat-ruotsissa/ […]

  26. Netflix bez VPN

    27 toukokuun, 2022 at 6:05 pm

    Netflix bez VPN

    Netflix bez VPN

  27. bahis siteleri

    10 kesäkuun, 2022 at 7:19 pm

    perfect

    thank you for a very good article

Comments are closed.