Nyt on pohjoisin SML Loukko.com MX-Liiga ajettu. Lauantaina MXC/B luokassa ajoi Veetu Salminen. Sunnuntaina TOP250 Open A luokassa Alex Tapio ajoi hienosti toiseksi. Ensimmäistä kertaa kauden aikana Alex ajoi erävoittoon ja TOP250 Open B luokassa Heikki Vähäpesola ajoi 1 erän voittoon ollen yhteistuloksissa 2.

Alex Tapio #885 kommentoi päivän ajoa:
”Aika-ajo oli ihan hyvä, tuloksissa toinen.

1 erä, kaaduin lähtömutkassa, erään lähdin toiseksi viimeisenä ottamaan kärkeä kiinni. Sain kärjen kiinni mutta en päässyt ohi, ruutulipulla olin 3. Enkä ollut tyytyväinen ajooni ollenkaan.

2 erä, meni paremmin. Muutamat kierrokset ajoin kärjen tuntumassa välillä kärjessäkin. Ohittelua tapahtui paljon. Kolmannen kierroksen jälkeen nousin kärkeen ja sillä ajoin myös maaliin. Ensimmäinen erävoitto tällä kaudella TOP250 luokassa. Yhteistuloksissa oli 2 ja pistejohto luokassa säilyi.”

Heikki Vähäpesola #884 kommentoi päivän ajoa:
”Aika-ajossa olin oman luokan kolmas. Ajoimme samassa erässä TOP250 Open A kuskien kanssa.

1 erä, kun joutuu isompia pyöriä vastaan taistelemaan lähdöissä, ei pienemmällä pyörällä pääse helpolla kärkeen. Ensimmäisen kierroksen aikana pääsin TOP250 B-luokan kärkeen ja kaikista kuskeista olin maalissa kuudes ja oman luokan Open B 1.

2 erä, lähdössä olin keskivaiheilla ja ohittelin aika paljon saaden Lukkarisen kiinni. Lukkarisen perässä ajoin erästä noin 10min enkä iskemään päässyt erän aikana. Yhteistuloksissa olin tasapisteissä voittajan kanssa. Lukkarisen ajaessa 2 erän voittoon tulin minä luokassa toiseksi. Ajo kulki hyvin molemmissa erissä ja päivän tulokseen olen tyytyväinen.”

 

 

Veetu Salminen #265 kommentoi lauantain ajoa.

”Aika-ajossa olin oman ryhmän 16, sillä pääsin A-finaaliin. Rata oli sileä ja kovavauhtinen aika-ajon aikana.

1 erä, kokeilin erilaista taktiikkaa lähtöön, mutta se ei toiminut. Jäin lähdössä viimeisten joukkoon. Erän aikana ajo oli hyvää ja pikkuhiljaa sijoitus nousi. Maalissa 25.

2 erä, lähtö oli 1 erän kaltainen, 1 kierroksen aikana edessä oleva kaatui ja en ehtinyt väistämään. Kaaduin itsekin ja siinä meni hiukan aikaa, ennen kun pääsin jatkamaan ajoani koko joukon viimeisenä. Yritin ottaa muita kiinni ja muutamia sainkin, menin ohi ja maalissa 29. Yhteistuloksissa 30.

 

 

 

Team Tukijat 2021

Loukko.com TeamLoukko.com
Vhj-service oy
Duell Finland MOTOREX Powersports #Dunlop
Isojoen Konehalli Oy #hikoki
#onnenvuorensora
K-citymarket Kauhajoki
#IKH
Provion Oy
Suupohjan Varaosa ja Huolto Oy

112 Comments

  1. relx

    2 lokakuun, 2021 at 1:56 am

    … [Trackback]

    […] Read More on to that Topic: teamloukko.com/4664-2/ […]

  2. Read More Here

    12 lokakuun, 2021 at 8:43 am

    … [Trackback]

    […] There you will find 90185 additional Information to that Topic: teamloukko.com/4664-2/ […]

  3. 3petroleum

    13 tammikuun, 2022 at 12:34 am

    2statement

  4. gay sex chat free

    14 tammikuun, 2022 at 12:08 pm

    chat gay usa https://bjsgaychatroom.info/

  5. gay dating advice

    14 tammikuun, 2022 at 4:30 pm

    gay dating sites in kingston ny https://gaypridee.com/

  6. free chat lines bie and gay

    14 tammikuun, 2022 at 8:31 pm

    snap chat gay solo https://gaytgpost.com/

  7. avenue-chat gay onlice

    14 tammikuun, 2022 at 11:43 pm

    1st avenue chat gay https://gay-buddies.com/

  8. local gay dating

    15 tammikuun, 2022 at 2:22 pm

    free gay online dating by zip code https://speedgaydate.com/

  9. slot999

    27 tammikuun, 2022 at 1:51 am

    … [Trackback]

    […] Here you will find 16979 additional Info on that Topic: teamloukko.com/4664-2/ […]

  10. free slots 12x12

    28 tammikuun, 2022 at 6:07 pm

    mirrorball slots https://2-free-slots.com/

  11. battle slots download

    29 tammikuun, 2022 at 2:32 am

    wobka slots promo codes https://candylandslotmachine.com/

  12. free slots games

    29 tammikuun, 2022 at 7:02 am

    double down free slots https://pennyslotmachines.org/

  13. fortnite weapon slots

    29 tammikuun, 2022 at 9:16 am

    quick hit slots free coins https://slotmachinesworld.com/

  14. dgn free slots

    3 helmikuun, 2022 at 8:42 pm

    pearl warriors slots https://slotmachinesforum.net/

  15. penny slots free online

    4 helmikuun, 2022 at 12:10 am

    best us online slots https://slot-machine-sale.com/

  16. 100 percent free slots

    4 helmikuun, 2022 at 2:24 am

    pop slots https://beat-slot-machines.com/

  17. all free 777 slots games

    4 helmikuun, 2022 at 6:49 am

    free wizard of oz slots https://download-slot-machines.com/

  18. ff7 cait sith slots limit

    4 helmikuun, 2022 at 9:31 am

    free jackpot party slots https://411slotmachine.com/

  19. jackpot party casino slots

    4 helmikuun, 2022 at 1:26 pm

    free game slots https://www-slotmachines.com/

  20. dissertation writing and editing

    10 helmikuun, 2022 at 9:16 pm

    help with masters dissertation https://buydissertationhelp.com/

  21. dissertation writing advice

    11 helmikuun, 2022 at 6:27 pm

    dissertation searches https://dissertationwriting-service.com/

  22. dissertation statistics help

    11 helmikuun, 2022 at 10:43 pm

    doctorate degree without dissertation https://help-with-dissertations.com/

  23. need help with dissertation

    12 helmikuun, 2022 at 3:42 am

    i need help writing my dissertation https://dissertations-writing.org/

  24. liberty university dissertation

    12 helmikuun, 2022 at 7:48 am

    doctoral dissertation writing assistance https://helpon-doctoral-dissertations.net/

  25. plumber emergency ashburn va

    15 helmikuun, 2022 at 12:01 am

    … [Trackback]

    […] Information on that Topic: teamloukko.com/4664-2/ […]

  26. psy-

    2 kesäkuun, 2022 at 12:56 am

    psy-

    psy-

  27. projectio

    2 kesäkuun, 2022 at 3:55 am

    projectio

    projectio

  28. moskva psiholog online

    2 kesäkuun, 2022 at 4:40 am

    moskva psiholog online

    moskva psiholog online

  29. psy online

    2 kesäkuun, 2022 at 8:23 pm

    psy online

    psy online

  30. uels ukrain

    5 kesäkuun, 2022 at 2:40 pm

    uels ukrain

    uels ukrain

  31. DPTPtNqS

    11 kesäkuun, 2022 at 12:47 am

    DPTPtNqS

    DPTPtNqS

  32. qQ8KZZE6

    11 kesäkuun, 2022 at 3:28 am

    qQ8KZZE6

    qQ8KZZE6

  33. D6tuzANh

    11 kesäkuun, 2022 at 4:11 am

    D6tuzANh

    D6tuzANh

  34. SHKALA TONOV

    11 kesäkuun, 2022 at 9:18 pm

    SHKALA TONOV

    SHKALA TONOV

  35. Øêàëà òîíîâ

    12 kesäkuun, 2022 at 2:54 am

    Øêàëà òîíîâ

    Øêàëà òîíîâ

  36. russianmanagement.com

    12 kesäkuun, 2022 at 8:40 am

    russianmanagement.com

    russianmanagement.com

  37. chelovek-iz-90-h

    12 kesäkuun, 2022 at 11:50 am

    chelovek-iz-90-h

    chelovek-iz-90-h

  38. 3Hk12Bl

    14 kesäkuun, 2022 at 3:47 pm

    3Hk12Bl

    3Hk12Bl

  39. 3NOZC44

    14 kesäkuun, 2022 at 4:58 pm

    3NOZC44

    3NOZC44

  40. 01211

    14 kesäkuun, 2022 at 8:47 pm

    01211

    01211 21546

  41. tor-lyubov-i-grom

    15 kesäkuun, 2022 at 9:46 am

    tor-lyubov-i-grom

    tor-lyubov-i-grom

  42. film-tor-2022

    15 kesäkuun, 2022 at 10:21 am

    film-tor-2022

    film-tor-2022

  43. hd-tor-2022

    15 kesäkuun, 2022 at 10:59 am

    hd-tor-2022

    hd-tor-2022

  44. hdorg2.ru

    15 kesäkuun, 2022 at 12:32 pm

    hdorg2.ru

    hdorg2.ru

  45. Psikholog

    16 kesäkuun, 2022 at 10:20 am

    Psikholog

    Psikholog

  46. netstate.ru

    17 kesäkuun, 2022 at 10:50 pm

    netstate.ru

    netstate.ru

  47. Link

    21 kesäkuun, 2022 at 6:20 pm

    Link

    Link

  48. tor-lyubov-i-grom.ru

    25 kesäkuun, 2022 at 11:09 am

    tor-lyubov-i-grom.ru

    tor-lyubov-i-grom.ru

  49. psy

    26 kesäkuun, 2022 at 12:46 pm

    psy

    psy

  50. chelovek soznaniye mozg

    26 kesäkuun, 2022 at 5:55 pm

    chelovek soznaniye mozg

    chelovek soznaniye mozg

  51. bit.ly

    28 kesäkuun, 2022 at 11:32 am

    bit.ly

    bit.ly

  52. cleantalkorg2.ru

    30 kesäkuun, 2022 at 7:32 pm

    cleantalkorg2.ru

    cleantalkorg2.ru

  53. bucha killings

    2 heinäkuun, 2022 at 2:25 pm

    bucha killings

    bucha killings

  54. War in Ukraine

    2 heinäkuun, 2022 at 3:15 pm

    War in Ukraine

    War in Ukraine

  55. Ukraine

    2 heinäkuun, 2022 at 4:00 pm

    Ukraine

    Ukraine

  56. Ukraine news – live

    2 heinäkuun, 2022 at 4:41 pm

    Ukraine news – live

    Ukraine news – live

  57. The Latest Ukraine News

    2 heinäkuun, 2022 at 7:52 pm

    The Latest Ukraine News

    The Latest Ukraine News

  58. site

    6 heinäkuun, 2022 at 12:23 am

    site

    site

  59. stats

    7 heinäkuun, 2022 at 8:06 am

    stats

    stats

  60. Ukraine-war

    10 heinäkuun, 2022 at 8:09 pm

    Ukraine-war

    Ukraine-war

  61. movies

    11 heinäkuun, 2022 at 1:04 am

    movies

    movies

  62. gidonline

    11 heinäkuun, 2022 at 2:16 am

    gidonline

    gidonline

  63. mir dikogo zapada 4 sezon 4 seriya

    14 heinäkuun, 2022 at 6:21 pm

    mir dikogo zapada 4 sezon 4 seriya

    mir dikogo zapada 4 sezon 4 seriya

  64. web

    15 heinäkuun, 2022 at 6:36 pm

    web

    web

  65. film.8filmov.ru

    16 heinäkuun, 2022 at 10:31 am

    film.8filmov.ru

    film.8filmov.ru

  66. video

    18 heinäkuun, 2022 at 6:53 am

    video

    video

  67. film

    20 heinäkuun, 2022 at 12:26 pm

    film

    film

  68. liusia-8-seriiaonlain

    29 heinäkuun, 2022 at 7:26 pm

    liusia-8-seriiaonlain

    liusia-8-seriiaonlain

  69. smotret-polnyj-film-smotret-v-khoroshem-kachestve

    30 heinäkuun, 2022 at 11:17 pm

    smotret-polnyj-film-smotret-v-khoroshem-kachestve

    smotret-polnyj-film-smotret-v-khoroshem-kachestve

  70. filmgoda.ru

    3 elokuun, 2022 at 6:30 am

    filmgoda.ru

    filmgoda.ru

  71. rodnoe-kino-ru

    4 elokuun, 2022 at 12:43 am

    rodnoe-kino-ru

    rodnoe-kino-ru

  72. stat.netstate.ru

    6 elokuun, 2022 at 7:56 am

    stat.netstate.ru

    stat.netstate.ru

  73. sY5am

    10 elokuun, 2022 at 5:20 pm

    sY5am

    sY5am

  74. Dom drakona

    17 elokuun, 2022 at 3:55 am

    Dom drakona

    Dom drakona

  75. JGXldbkj

    17 elokuun, 2022 at 5:54 am

    JGXldbkj

    JGXldbkj

  76. aOuSjapt

    17 elokuun, 2022 at 6:57 am

    aOuSjapt

    aOuSjapt

  77. ìûøëåíèå

    18 elokuun, 2022 at 1:31 pm

    ìûøëåíèå

    ìûøëåíèå

  78. psikholog moskva

    18 elokuun, 2022 at 3:15 pm

    psikholog moskva

    psikholog moskva

  79. Usik Dzhoshua 2 2022

    19 elokuun, 2022 at 12:30 pm

    Usik Dzhoshua 2 2022

    Usik Dzhoshua 2 2022

  80. Dim Drakona 2022

    21 elokuun, 2022 at 12:14 am

    Dim Drakona 2022

    Dim Drakona 2022

  81. TwnE4zl6

    22 elokuun, 2022 at 1:24 pm

    TwnE4zl6

    TwnE4zl6

  82. psy 3CtwvjS

    24 elokuun, 2022 at 1:46 pm

    psy 3CtwvjS

    psy 3CtwvjS

  83. lalochesia

    29 elokuun, 2022 at 7:50 pm

    lalochesia

    lalochesia

  84. film onlinee

    4 syyskuun, 2022 at 1:19 pm

    film onlinee

    film onlinee

  85. programma peredach na segodnya

    4 syyskuun, 2022 at 9:00 pm

    programma peredach na segodnya

    programma peredach na segodnya

  86. psycholog-v-moskve.ru

    10 syyskuun, 2022 at 5:39 pm

    psycholog-v-moskve.ru

    psycholog-v-moskve.ru

  87. 3qAIwwN

    13 syyskuun, 2022 at 6:45 pm

    3qAIwwN

    3qAIwwN

  88. video-2

    16 syyskuun, 2022 at 8:44 am

    video-2

    video-2

  89. sezons.store

    17 syyskuun, 2022 at 4:56 am

    sezons.store

    sezons.store

  90. socionika-eniostyle.ru

    18 syyskuun, 2022 at 1:54 pm

    socionika-eniostyle.ru

    socionika-eniostyle.ru

  91. psy-news.ru

    19 syyskuun, 2022 at 3:57 am

    psy-news.ru

    psy-news.ru

  92. 000-1

    22 syyskuun, 2022 at 7:17 am

    000-1

    000-1

  93. 3SoTS32

    22 syyskuun, 2022 at 8:07 am

    3SoTS32

    3SoTS32

  94. 3DGofO7

    22 syyskuun, 2022 at 9:10 am

    3DGofO7

    3DGofO7

  95. wwwi.odnoklassniki-film.ru

    30 syyskuun, 2022 at 12:28 pm

    wwwi.odnoklassniki-film.ru

    wwwi.odnoklassniki-film.ru

  96. rftrip.ru

    6 lokakuun, 2022 at 3:41 am

    rftrip.ru

    rftrip.ru

  97. dolpsy.ru

    10 lokakuun, 2022 at 8:55 am

    dolpsy.ru

    dolpsy.ru

  98. kin0shki.ru

    17 lokakuun, 2022 at 1:48 pm

    kin0shki.ru

    kin0shki.ru

  99. 3o9cpydyue4s8.ru

    17 lokakuun, 2022 at 3:44 pm

    3o9cpydyue4s8.ru

    3o9cpydyue4s8.ru

  100. mb588.ru

    18 lokakuun, 2022 at 7:01 pm

    mb588.ru

    mb588.ru

  101. history-of-ukraine.ru news ukraine

    19 lokakuun, 2022 at 11:02 am

    history-of-ukraine.ru news ukraine

    history-of-ukraine.ru news ukraine

  102. newsukraine.ru

    19 lokakuun, 2022 at 2:27 pm

    newsukraine.ru

    newsukraine.ru

  103. tftl.ru

    25 lokakuun, 2022 at 11:01 am

    tftl.ru

    tftl.ru

  104. brutv

    30 lokakuun, 2022 at 6:04 am

    brutv

    brutv

  105. site 2023

    1 marraskuun, 2022 at 7:47 pm

    site 2023

    site 2023

  106. sitestats01

    17 marraskuun, 2022 at 2:36 am

    sitestats01

    sitestats01

  107. 1c789.ru

    17 marraskuun, 2022 at 11:54 am

    1c789.ru

    1c789.ru

  108. cttdu.ru

    17 marraskuun, 2022 at 12:42 pm

    cttdu.ru

    cttdu.ru

  109. 1703

    22 marraskuun, 2022 at 2:04 pm

    1703

    1703

  110. hdserial2023.ru

    22 marraskuun, 2022 at 3:05 pm

    hdserial2023.ru

    hdserial2023.ru

  111. serialhd2023.ru

    22 marraskuun, 2022 at 8:04 pm

    serialhd2023.ru

    serialhd2023.ru

  112. matchonline2022.ru

    23 marraskuun, 2022 at 1:40 am

    matchonline2022.ru

    matchonline2022.ru

Comments are closed.