Ruotsin finaalit jäivät tällä kaudella ajamatta covid-19 -viruksen vuoksi. Menneenä viikonloppuna Stotumassa ajettu osakilpailu jäi valitettavasti kauden viimeiseksi kilpailuksi. Statumin osakilpailu oli Ruotsin mestaruuskauden 3 karsinta kilpailu. Finaalin pois jäädessä, laskettiin mestaruuspisteet kolmen osakilpailun perusteella.

Emil Hertenin viikonloppu alkoi pienissä vaikeuksissa, sillä lähdöt ei ottaneet onnistuakseen. Rata tällä kertaa oli tosi nopea, mutta loi isoja haasteita ohituksissa. Emil nappasi kuitenkin molemmista karsintaeristä kolmannen paikan. Kolmannet paikat karsintaerissä oikeutti Hertenille suoraan viidennen paikan finaalista.

Finaalissa lähtö onnistui todella hyvin ja pääsi toiseksi finaali urakkaan. Toisella kieroksella Emili nousi kärkeen. Finaalin puolessa välissä kakkospaikalla ollut Nikula pääsi kuittaamaan ohitse ja lopputuloksissa Emil kakkoseksi todella kovan kilpailun jälkeen. Emil oli tyytyväinen kisaan, mutta harmittaa kun nyt on snowcross kausi on kokonaisuudessaan ohi. Emil jäi viidenneksi ruotsin sarjan kokonaispisteissä.