Kauhajoella huippuluokan SM-snowcrossia – Menestyskuljettaja Osmo vihdoin kotikilpailuunsa

Kauhajoen Moottorikelkkailijoiden jäsenet ovat vuosien varrella tottuneet menestymään snowcrossin eri arvosarjoissa, mutta vasta ensi viikon lopulla seura järjestää ensimmäisen SM-osakilpailunsa. Suomen mestaruuttakin juhlinut Mikko Osmo pääsee vihdoin ajamaan kotikilpailun, josta kansainvälisestikin menestynyt kuljettaja hakee maukasta päätöstä uralleen.

Moottorikelkkailun snowcrossin Suomen mestaruussarjan kolmas osakilpailuviikonloppu järjestetään Kauhajoella 18.-19. maaliskuuta. Kauhajoen Moottorikelkkailijat on aiemmin järjestänyt moottorikelkkojen MK-Sprint-kilpailuja, mutta snowcrossin puolella seuralla on edessään ensimmäinen kansallinen isännyys. Viivalla nähdään Suomen kelkkaparhaimmistoa SM-luokissa unohtamatta Suomen Cup- ja kansallisia lähtöjä.

Kotikilpailuunsa suuntaa ensimmäistä kertaa urallaan isäntäseuran Mikko Osmo, joka on pääluokka Pron SM-pisteissä viidentenä. 34-vuotias kauhajokelainen aloitti kilpauransa jo 17 vuotta sitten kovassa huudossa olleen MK-Sprintin parissa ja löysi snowcrossin vuonna 2009. Ura on tuonut kaksi snowcrossin ja yhden stadionsnowcrossin Suomen mestaruuden, useita himmeämpiä SM-mitaleja sekä EM- ja PM-hopeaa.

– En osaa etukäteen sanoa, onko kotikisasta hyötyä vai  ei. Syy on se, ettei minulla ole ollut ennen kotikenttäetua, koska Kauhajoella ei ole järjestetty snowcrosskisoja. En edes osannut kuvitella, että saisimme kotipaikkakunnalleni SM-osakisan. Tilanne on nyt todella hieno. Senkin takia, että minulla on ajatuksena lopettaa aktiivinen kisaurani tähän kauteen. Olen ajanut niin pitkään ja kilpakumppanini ovat sellaisia 20-vuotiaita, paikallisen Loukko.comin tiimissä kilpaileva Osmo paljastaa.

Kauhajoen jälkeen järjestetään vielä yksi SM-viikonloppu, Ukkohallassa 21.-22. huhtikuuta. Mikäli Osmon aikeet uran niputtamisesta toteutuvat, on hänellä vielä pari tavoitetta kuluvaan talveen.

– Olen tyytyväinen saavutuksiini. Kun kakarana katsoin kelkkoja reiteillä, halusin vain päästä itsekin ylipäätään ajamaan. Olen lopulta päässyt kilpailemaan monien huippujen kanssa ja Amerikassakin yhden talven. Olin siellä samalla viivalla myös maailman parhaan kuskin kanssa.

– Ja miksen nyt voisi voittaakin kotikisassa, mikäpä olisi sen parempaa. Järki päässä pitää kuitenkin olla. Koko kauden tavoitteeni oli mestaruus, mutta minulla oli epäonnea Parikkalassa. Tässä tilanteessa olen tyytyväinen, jos saavutan SM-mitalin.

Kauhajoella rata rakennetaan Sotkan Moottoristadionille vain SM-viikonloppua silmällä pitäen. Osmo pääsi testaamaan kotirataansa keskiviikkona, mutta sitä muutetaan vielä. Alun perin seuralla oli tarkoitus rakentaa rata jo alkutalvesta, mutta lunta ei vain ollut. Viimeisen kolmen viikon aikana lunta on saatu alueelle riittävästi. Pelkkää kotikenttäetua Kauhajoella ei haeta, sillä rata on yleisesti avoinna harjoitteluun nyt viikonloppuna.

Suomen parasta luvassa

Kauhajoen Moottorikelkkailijoiden (KauhMK) SM-viikonlopun kilpailun johtajana toimiva Markku Nummijoki on Osmon tavoin innoissaan siitä, että Kauhajoella järjestetään vihdoin ensimmäistä kertaa snowcrossin arvokilpailu.

– SM-osakisan järjestämisestä on puhuttu kauan ja nyt päätimme, että järjestämme sen. Ja kun pohjalaiset tekevät, tehdään sitten samalla Suomen parasta kisaa, Nummijoki korostaa hyväntuulisena.

– Uskon, että kuskit tykkäävät radasta. Siitä tulee kuskiystävällinen. Katsomopaikat ovat sellaiset, että yleisö näkee kisatapahtumat hyvin. Odotamme omilta kuskeiltamme palkintosijoja, mutta tärkeää on se, että kaikki kuskit ja yleisö viihtyvät.

KauhMK ja Loukko.com pääsevät asettamaan Osmon lisäksi useita edustajiaan kilpailuun, jonka lopulliset lähtöluettelot varmistuvat lähempänä SM-viikonloppua.

SM-sarjan toisessa pääluokassa, Pro Litessä KauhMK:n ja Loukko.com-tiimin Riku Lauhaluoma on seitsemäntenä. Loukko.comia edustava, Pietarsaaren Moottorikerhon Emil Herten johtaa puolestaan 14-16-vuotiaiden junioreiden SM-sarjaa. KauhMK:n ja Loukko.com-tiimin Veeti Loukko on 13-14-vuotiaiden junioreiden Suomen Cupissa neljäntenä. Vielä auki olevalta ilmoittautumislistalta löytyy jo KauhMK:n Marko Koivisto, joka kilpailee 50-vuotiaiden veteraanien Suomen Cupissa.

SM-vauhtia kumpanakin päivänä

Pro- ja Pro Lite -luokat kilpailevat SM-pisteistä viikonlopun kumpanakin päivänä. Kauhajoen Moottorikelkkailijoiden kuljettajien lisäksi koko viikonlopun aikana eri luokissa tuloksia hakevat useat Pohjanmaan alueen ajajat.

Lauantaina taistellaan myös 13-14-vuotiaiden junioreiden sekä 40- ja 50-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup -pisteistä. Lisäksi radalla ovat lapsikuljettajat kansallisissa luokissa Micro Junior, Mini Junior ja Junior 11-12 sekä harrasteluokka. Sunnuntaina Pro ja Pro Lite saavat seuraa naisten sekä 14-16-vuotiaiden junioreiden SM-osakilpailusta sekä sport-luokan kansallisesta kilpailusta.

Harjoitukset käynnistyvät sekä lauantaina että sunnuntaina kello 9:30 ja kilpaerät kello 11:00.

Kilpailualueella pääsee tutustumaan myös monipuoliseen moottorikelkka-, mönkijä-, sähköpolkupyörä-, auto- ja perävaunutarjontaan näytteilleasettajien kautta.

Yhden päivän pääsylipun hinta on 15 ja koko viikonlopun 20 euroa. Kilpailupaikka Sotkan Moottoristadion sijaitsee osoitteessa Kisatie 30, Kauhajoki.

Jo etukäteen SM-snowcrossviikonlopun tunnelmaan voi virittäytyä kilpailun pääyhteistyökumppani Loukko.comin Kauhajoen-myymälässä, missä on perjantaina merkittäviä alennuksia ja tarjolla kahvia sekä pullaa kello 8:30-20:00.

Pro-luokan Suomen mestaruussarjaa johtaa Lapin Moottorikelkkailijoiden Joonas Keskiaho. Polar Cross Moottorikerhon Miika Lammi on toisena ennen Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoiden Juha Haapamäkeä.

Pro Lite -luokan SM-sarjan keulilla on Sonkajärven Moottorikelkkailijoiden (SoMoKe) Leevi Puustinen, toisena Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoiden Eetu Kari ja kolmantena SoMoKen Joni Komulainen.

Naisten SM-sarjan kärkipaikalta löytyy Lapin Moottorikelkkailijoiden (LaMK) Taru Kylmälä. Toisena on Tuupovaaran Moottorikerhon Mila Nevalainen ja kolmantena LaMK:n Venla Kauvosaari.

14-16-vuotiaiden junioreiden SM-sarjassa Pietarsaaren Moottorikerhon Emil Hertenin takana toisena on Rovaniemen Moottorikerhon Topi Rinne ja kolmantena Polar Cross Moottorikerhon Atte Vanhatalo.

Pääsyliput
1 päivän lippu 15 euroa.
2 päivän lippu 20 euroa.
Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

Lisätiedot ja lähtöluettelo
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents

Sarjatilanteet
https://tulosarkisto.fi/championships/index/104

Sarjataulukoiden arkisto
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicRankResults

SML SM-Snowcross 2023
28.-29.1.2023 SM 1 Rovaniemi
11.-12.2.2023 SM 2 Parikkala
18.-19.3.2023 SM 3 Kauhajoki
21.-22.4.2023 SM 4 Ukkohalla

www.sm-snowcross.fi
www.facebook.com/snowcrossSM
www.instagram.com/smsnowcross

Lisätiedot:
Markku Nummijoki, +358 40 0367177
kauhmk88@gmail.com

Kuvat, Jari Lauri – omikron.kuvat.fi

 

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest
Eetu Somppi

Eetu Somppi

Leave a Replay

Viimeisimmät Uutiset

We're On Instagram
Mahtavaa @veetiloukko Finaalin Voittooon🏆🥳

Tahkon Kelkkakunkussa on ajettu Sprint,Hill Climb ja Snowcross! Veetillä sprintti pätkä meni ihan hyvin ja Hill Climbistä napsahti oman erän voitto! Snowcross Finaalin Hieno Voitto🏆

Onnittelut koko tiimiltä Veetille🙌🏻
Kiitos 2023🙌🏻🏁
Mikko Osmo uran viimeinen kisa päättyy finaalin voittooon🏆🙌🏻 Ja 
SM-pronssia loppupisteissä🥉🙌🏻 
Kiitos @mikko463 🙌🏻🏁
Superleague season TWO✅
 🏁Boden,OuluZone🏁

Tiimin osalta meni Viikonloppu jälleen hyvin!
 TEAM CHALLENGE 3 sija

Videokooste kisaviikonlopusta👌🏼
This error message is only visible to WordPress admins
There has been a problem with your Instagram Feed.